Nyt on taas vuoro heppapostauksen. Oon nyt niiin tajuttoman ilonen et oon tällä kaudella (tai oikeastaan jo viime kevään puolella) löytänyt itelleni vakkariratsun. Apollon kans työskentely on niin palkitsevaa, koska toi heppa on erityisesti suusta tosi herkkä, ja melko harvalla ratsastajalla antaa niskasta yhtään periks. Karsinassa se on niin luttana söpöläinen että sen kans vois viettää tuntikausia vaan rapsutellen ja harjaillen.
Viime tiistaina meillä oli estetunti taas pitkästä aikaa. Hyppäsin - yllätys, yllätys - Apollolla, ja meillä meni tunti niin nappiin kuin olla ja voi ! Alkuverkoissa tehtiin tosi kivaa lämmittelytehtävää. Molemmilla lyhyillä sivuilla oli puomit uralla, ja pitkät sivut oli ihan vapaina. Toisella pitkällä sivulla piti puomin jälkeen lisätä laukkaa kevyessä istunnassa niin paljon kuin mahdollista, ja toisella puolestaan koota niin paljon kuin mahdollista. Tarkoituksena oli saada hepat lämpimiksi ja herkiksi avuille.
Hyppytehtävinä meillä oli toisella pitkällä sivulla pystysarja ja toisella pitkällä sivulla puolestaan kavalettiokseri-suhteutettu. Apollo ei kieltänyt kertaakaan, vaikka sillä onkin vähän sellanen paha tapa. Olin niin ilonen ja fiiliksissä ton tunnin jälkeen, että ootin lauantain kisoja ihan hurjan innoissani !
Lauantain estekisatkin meni ihan hyvin. Senni meni Apollolla ennen mua, joten mun ei pahemmin tarvinnut verkkailla kun Senni teki sen mun puolesta. Sennin rata meni tosi hyvin, uusinnassa tuli vaan yksi harmillinen kielto kymppiesteelle. Kun mä pääsin selkään, A oli verkassa normaalia kovempi suusta, kulki aikalailla pohkeen edessä ja oli muutenkin aika reipas. Voi olla että poni oli vähän innostunut Sennin radan aikana. Tein aika paljon käynti- ja ravijuttuja ja otin vaan kolme hyppyä ennen mun omaa rataa.
Radalla A oli tosi hyvä ratsastaa. Laukatkin suurimmaksi osaksi vaihtui aina oikein, muutamia laskeutumisia lukuunottamatta. Perusradalla tuli yksi harmillinen pudotus, mikä mua jäi ärsyttämään ihan suunnattomasti. Muuten meillä meni tosi hyvin, ja Apollo oli ihana oma itsensä ♥.
Katotaan mitä keksin seuraavaan postaukseen, vi ses !
ps. Sori joidenkin kuvien laadusta, maneesissa ei vaan pahemmin saa erityisen hyviä kuvia niin joudutte nyt tyytymään näihin :/













