Blogia kirjoittelee silmälasipäinen, vantaalainen tytöntyllerö vuosimallia -97. Harrastuksiin lukeutuu ratsastuksen lisäksi myös salilla hikoilu sekä muu omatoiminen liikunta. Ratsastan jo reilu yhdeksättä vuotta samalla ratsastuskoululla, Trans Horses Ky:llä Vantaalla. Harrastusten lisäksi toimin Rekolan seurakunnalla kerhonohjaajana ja isosena.
Ihmisenä oon aika empaattinen, sosiaalinen ja positiivinen. Kuuntelen enemmän kuin mielelläni jos jollain kaverilla on huolia, ja parhaani mukaan aina pyrin auttamaan niissä. Uusiin tuttavuuksiin suhtaudun lähes aina avoimesti, ja useimmiten jätän ennakkoluulot jo heti alkujaan taka-alalle. Mitä positiivisuuteen tulee niin tykkään ajatella ennemmin että "lasi on puoliksi täysi", kuin että "lasi olisi puoliksi tyhjä".

Apollon kanssa koulukisojen loppuverkassa keväällä 2014. Sijotuttiin C-merkissä kolmansiksi.
Tällä hetkellä opiskelen tokaa vuotta Tikkurilan lukiossa. Arkea helpottaa tutor-toiminta, jossa saan olla mukana koko tämän vuoden. Saa nähdä mitä kaikkea saadaan tällä porukalla Tilussa aikaan, tuleeko juhlista katastrofeja tai saadaanko rehtorin korvat höyryämään savusta :D No ei, vitsit vitsinä, mulla on ihan huikee fiilis meijän tutor-porukan suhteen, tähän mennessä vaaditut tehtävät ollaan suoritettu 10+:n arvosesti ja kaikin tavoin ootan innolla mitä tuleva lukuvuosi tuo tullessaan.
Tilun tutorit 2014 !

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti