perjantai 21. marraskuuta 2014

~ Sitten mentiin mukkelismakkelis

Vielä olis viime viikon tunnista myöhässä tuleva postaus, sitten tuntipostaukset on taas ajan tasalla. Viime tiistaina, eli 11.11. hypättiin taas pitkästä aikaa esteitä. Menin - yllätysyllätys - Apollolla ja tunti meni ihan loistavasti ! Apollo oli ihan liekeissä, meidän tehtävä oli erilainen kuin yleensä ja kaikki mahdollinen vain sujui törkeen hyvin. Kaikista erikoisinta on, että ehdin tunnin aikana tipahtaakin - vieläpä suoraan esteen päälle - mutta tunti oli silti super ! Lotta oli ihana ja teki meidän hypyistä koosteen, ja ajattelin että linkitän sen tähän alapuolelle. Ajattelin myös linkata viime keväältä rataharkasta Nean kuvaaman ja tekemän koosteen, jotta voitte vähän vertailla meidän kehitystä.

Viime kevät, 19.4.2014
Viime tiistai, 11.11.2014

tiistai 18. marraskuuta 2014

~ Marraskuun kouluilua

Jatketaan taas erittäin myöhässä olevilla postauksilla, nyt jo tosin liikutaan tän kuukauden puolella. Hypätään tasan kaksi viikkoa taaksepäin, tiistaihin 4.11., jolloin meillä oli koulutunti jolla oli tarkoitus valmistautua samalla viikolla oleviin koulukisoihin.

Tunnilla tehtiin kaikkea tärkeää koulukisoja ajatellen kuten pysähdyksiä, siirtymisiä, pohkeenväistöjä, voltteja ja ympyröitä. Menin Apollolla, kun sillä osallistuin kisoihinkin, ja tunti meni omasta mielestä ihan ok. Ei mitenkään erikoisen hyvin, mutta ei huonostikaan. B-merkkiä ajatellen olisin toivonut tunnin menneen paremmin, ja oli melko lähellä etten vaihtanut luokkaa B-merkistä C-merkkiin. Apollo teki siltä pyydetyt tehtävät, mutta rentous puuttui kokonaan ja se oli suusta normaalia kovempi. Toivoin että lauantaina heppa olisi ollut parempi, mutta kuinkas kävikään...





Saman viikon lauantaina, eli 8.11. oli kauden viimeiset koulukisat. Pitäydyin B-merkissä kun siihen olin kerta ilmoittautunutkin, ja odotin päivää lievästä jännityksestä kärsien. Lauantai koittikin äkkiä, ja menin tallille vasta joskus neljän aikaa, sillä vaikka kisat alkoivat jo kolmelta, mun lähtövuoro oli vasta kahdeksan maissa. Apollo meni yhden radan ennen mua, C-merkissä tosin, joten sain hepan alle valmiiksi verkattuna. Mulla oli aikaa noin puolisen tuntia ratsastaa se mun avuille, ja eihän siitä oikein mitään tullut. 

Verkassa aloin turhautua ja mua ärsytti suunnattomasti kuinka kova Apollo oli suusta, eikä se oikein asettunut taikka taipunut ollenkaan. Rentous oli kokonaan hävinnyt ja sellasella hepallako piti mennä B-merkin kouluohjelmaa suorittamaan? Nope. Meinasin luovuttaa ja tulla alas Apollon selästä, kun kävelin viimeisiä käyntejä ennen radalle lähtöä. Lopulta kuitenkin päätin yrittää ja radalle mentiin. 

Heppa oli ihan jännittynyt heti astuttuaan maneesiin, enkä oikein saanut mitään järkevää sillä aikaiseksi ennen lähtömerkkiä. Päätin että esitän sitten edes oikeat tiet, jos peräänantoa ja muotoa ei voida esittää. Apollo sentään pysyi oikeissa askellajeissa, asettui kulmissa ja pysähdykset, siirtymiset ja laukannostot tapahtuivat oikeissa kohdissa. Radan jälkeen olin tajuttoman ärsyyntynyt ja pettynyt omaan suoritukseen, ja varauduin siihen ettei oltais edes läpi päästy. Loppuverkan jälkeen menin hakemaan pöytäkirjaa, ja prosentit olivatkin 63,5%. En ikinä voinut kuvitella sellaista tulosta niin huonon radan jälkeen, ja vieläpä B-merkistä. Lähdettiin kaverin kanssa tallilta ennen luokan loppua, sillä kello oli jo noin puoli kymmenen. Jälkeenpäin sain kuulla että sijoituttiin kolmansiksi, ja ite olin ihan hämmentynyt tuloksesta. Ehkä Apollo oli vaan niin komea että tuomarikin hullaantui, haha ♥. 






~ Lokakuun viimeinen koulutunti

Heipparallaa taas pienen postaustauon jälkeen ! Kaikennäköstä on sattunut ja tapahtunut viime postauksen jälkeen, on ollut koulua esteitä ja koulukisat, Maata Näkyvissä Festarit ja kaikennäköstä muuta. Ajattelin tiivistää tähän yhteen postaukseen lokakuun lopussa olleen koulutunnin. Seuraavaan postaukseen ajattelin yhdistää marraskuun koulutunnin ja koulukisat, sillä postaustaukoa on nyt tosiaan ollut.

Tiistaina 21.10 oli ihan normaalista poikkeamaton koulutunti, ja tunnille sain Stepin. Steppi on aika herkkä ja eteenpäin pyrkivä nuorehko tamma, jolta luonnistuu niin koulu kuin esteetkin. Kapasiteettia löytyy molemmissa lajeissa, ja ratsastettavuutensa ansiosta Steppi on monen ratsastajan suosikki. Laukoissa Stepillä on vähän tapana innostua, mutta herkkäkätisellä ratsastajalla vauhdinkin saa rauhoittumaan.


Meidän tunti oli ihan kiva tehtiin ihan avoja, vastataivutuksia, väistöjä ja siirtymisiä vaan. Steppi oli tapansa mukaan alkutunnista vähän pohkeen takana, mutta raveissa reipastui ja liikkui koko lopputunnin oma-aloitteisesti eteenpäin. Tunnista jäi mulle itelle melko hyvä fiilis. Ehkä hepan vaihtelu oli vaan niin virkistävää, haha.