Juupelijoopeli heipsunkeikkaa ! Nyt tässä on tällä viikolla tullut vietettyä aika rentoa aikaa kavereiden kans hengaten ja muuten vaan aikaa tappaen. Eilen ja tänään (keskiviikkona ja torstaina) oon tosin ollut viettämässä synttäreitä, eilen Eevin ja tänään mummin. Eevin synttäreiden kunniaksi käytiin leffassa (mulle tokaa kertaa jo tällä viikolla, heh). Nyt käytiin kattomassa Naapurit, jossa näyttelee mm. Zac Efron ! Leffa oli mun mielestä ihan äärettömän hauska, vaikka oli siinä kans tosi monta myötähäpeää aiheuttavaa kohtausta.
Naapurit kertoo pariskunnasta, jolla on pieni tyttövauva. Pikkuperheen naapuriin muuttaa veljeskunta Delta Psi, joka arvatenkin järjestää bileitä tuon tuosta. Sen johdosta pariskunta käy "rennosti" huomauttelemassa bileiden kovaäänisyydestä, ja bileiden määrän kasvaessa naapureiden välille syntyy melkoinen kina.
Leffa oli mun mielestä tosi hyvä valinta synttärileffaksi, ei ainakaan ketään itkettänyt vaan päinvastoin, nauratti vain. Hyvä fiilis oli myös tänään mummin synttäreillä, missä kakkua sai arvatenkin vatsansa täyteen. Illemmalla jaksoin vielä jopa lähteä salille, vähän kakkukestien aiheuttamia kaloreita polttamaan.
Mun tän kesän rakkaus ! Tämä siis synttärivaatetus eli samalla ootd.
Ennen leffaa käytiin mäkissä ja otettiin Nean kanssa päärynä-suklaa-tuplamakupirtelöt.
Eevin synttäreitä vietettiin leffassa vähän isommalla porukalla.
Tikkurilan yössä odoteltiin Nean kanssa bussia kotiinpäin.
Tästä mun oli ihan pakko ottaa kuva ! Tennispalatsissa yhessä leffamainoksessa siis oli tämmönen teksti, ja musta toi oli ihan törkeen hyvin sanottu !
Paras mahollinen kesäjälkkäri ! Vaniljajäätelöä ja tuoreita mansikoita, NAM.
Tällaseen koirakaveriin sain myös tutustua tänään. Tämä sulonen tapaus on espanjanvesikoira Morris. Morris ja mummin hyvä ystävätär, joka siis omistaa tän karvakorvan olivat myös tulleet kakkukahveille.







.jpg)
.jpg)

